Nyt aloitan uudestaan ja siis tällä domain tunnuksella.
Olen siis kirjoitanut muutaman blogin eri domain tunnuksella, mutta nämä minä poistan ja aloitan siis uudella domainila, koska haluan sittenkin ihan oman ja oman näköiseni jutut tehdä.
Olen tässä tuskaillut suomen kesää ja todenut, että on aivan mahdottomasti sää ilmiöitä ihan yhdessä päivässä ja kuten naapuri totesi ei yhtään tiedä mitä pitäisi olla puettuna päällä, kun lähtee ulos.
Ikkunasta voi näyttää, että on ihan lämmin ja sitten kun pääset ulos huomaat, että on niin kylmä, että et tarkene lainkaan, vaan olisi pitänyt pukea enemmän päälle.
Juhannuksena oli todella kylmä ja muutamaa päivää ennen satoi lunta tai paremmin räntää, rakeita ja yms. kuvaa yritin ottaa, mutta en ehtinyt. Sää vaihtui alle 10 minuutissa. Joten aurinkoinen aamu synkekeni ja sen jälkeen ei aurinko ihan heti tullut esiin, mutta jos et ollut hereillä ja nukuit hiukan yli 10 aamua, et huomannut kyseistä sääilmiöiden vaihtelua.
Mielenkiintoista oli täytyy myöntää….
Nyt on taas ensimmäinen päivä juhannuksen jälkeen, kun varmaan kunnolla tarkenee hellevaatteilla, joten nautitaan siitä ja ajatuksesta, että enää viikko työtä puolisolla ja sitten alkaa kauan odotettu loma.
Lomaa me kumpikin tarvitsemme, sillä on pitkä ja raskas alkuvuosi takana.