Tallinnan ihmettä ihailemassa

Nyt on käyty lomalla hyvässä seurassaa.

Olin siis lomalla, sisaren perheen ja omani perheen kanssa, hotellissa yöpyen.

Matka meni hyvin, mutta Tallinnassa oli vielä kuumempi, kun suomessa ja yksi asia oli todella ihmettelyn aihe. Koirat oli suoraan auringon paisteessa kuumassa asfallilla ilman vesimahdollisuutta keräläisen kanssa. Suomessa olisi varmaan jo poliisikin puuttunut asiaan. Se taisi olla ihan  tahalteen tehty,  että saataisiin enemmän rahaa, olimmehan ihan Viru hotellin vieressä.

Voin kuulostaa julmalta, kun en anna, kerjäläiselle suomessakaan rahaa, mutta perustelen sen sillä, että ei sieltä Romaniasta todellakaan tule ne kaikkein köyhimmät tänne kerjäämään, vaan kyllä ne jää kotimaahan, Virossakin nämä näytti olevan samaa kansanrotua, kun Suomessa.

Minä en halua tietoisesti tukea ns. järjestäytynyttä rikollisuuutta, joten mielummin olen antamatta kerjäläiselle rahaa, mutta jos hän haluaa voin ostaa ruokaa ja juomaa, vaikka koska ihan suomalaisellekin. Minä itse olen siis niitä ihmisä, joka voi olla pari päivää huonommalla ruualla, jos ystävä tarvitsee ruokaa ja ei ole rahaa, voin siis lähteä hänen kanssa kauppaan ja maksaa kyseisen laskun. Silloin kyllä joutuisi ostamaan kohtuuhintaista ja täyttävää ruokaa, muutaman kerran olen näin tehnytkin.

No, palataas takaisin matkalle, kun luovutimme hotellihuoneen, päätti seurueen miehet mennä taksilla terminaaliin ja viedä matkatavarat terminaalin matkatavarasäilytykseen, kun matkalaukkuja oli todella paljon. No, ensin nostetiin painavimmat ja sitten se yksi tyhjä matkalaukku. Taksikuski oli ihan ihmeissäsän, kun ei kaikki olletkaan  niin täynnä tavaraa, kysyi hän ”Onko tavara loppunut kesken Tallinnasta?” Ei ole voin kertoa, mutta emme vaan tarvinnet kaikkea ja sitten tuli se, että jotkut asiat ajattelimme ottaa laivasta ja pakata kunnolla, koska terminaalissa suomen puolella olisi ollut todella inhottava alkaa keräileen tavaroita.

Joten summa per ladum, kaikki tuli kotiin ja matka oli onnistunut ja iloinen matka, kaikki sai jotain kivaa mukaansa ja kaikilla oli väsyneet jalat….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *