Pitkästä aikaa sitä taas kirjoitetaan.
Jos ei syksy tiedä mitä se haluaa en tiedä minäkään. Jotenkin tuntuu, että ei vaan osaa päättää…
Olen nyt pitkästä aikaa saanut hiukan asioita hoidettua ja tällä viikolla on ollut yhden yliopistollisen sairaalan postitus ahkerana, kun olen 4 päivänä saanut postia. Tuntuu, että kaikki vuoden kirjeet on laitettu tänä vuonna.
Onhan se kiva saada postia, mutta miksi se aina tapahtuu näin, että tulee kaikki yhtä aikaa hoidettavaksi.
Viime viikon perjantaina minun mittani sitten tuli täyteen ja totesin, että pitäköön kaikki v***** tunkkinsa, minä lopetan yhteistyön tähän. Miksi minä joustan ja yritän kertoa enää yhtään mitään, kun ei se kumminkaan ketään kiinnosta ja ei kuunnella.
Joten erittäin hyvällä asenteella sitä sitten mentiin käymään taas tapaamassa alan asiantuntijaa. Yllätyin hän kuuntelikin mitä sanoin, uskomatonta. Täytyykö tänä päivänä mennä tapaamaan asiantuntijaa asenteella ei vois vähempää kiinnostaa, pidä vitun tunkkisi ja seuraavalla kerralla tulen käymään haulikon kanssa, mikäli et kuuntele. On todella hyvä asenne. Tervetuloa suomeen ja hyvinvointivaltioon.
Nyt voin toivottaa hyvää viikonloppua lukijoille.