Kuten aikaisemmin olen tässä blogissa kirjoittanut, kuinka pelottavaa voi olla, jos terveydenhuollon ammattilainen käyttää lääkekaappia työsuhde-etuna ja kaikkia tapauksia ei edes ilmoiteta Valviralle.

Nyt olemme sitten lukeneet tänään, kuinka Kätilöopistolla on 4 kätilöä käyttänyt työaikana ilokaasua työsuhde-etuna.

Perusteluna heillä on ollut oma uteliasuus tai kuten Helsingin sanomat kirjoittaa ”Kätilöt ovat perustelleet tekoaan uteliaisuudella. ”Kokeiluun on haluttu vedota”, Heinonen kertoo.”

Minä en kohta voi varmaan luottaa siihen, että minua hoitaa pätevä terveydenhuollon ammattilainen. Lisäksi onko terveydenhuollon ammattilainen päihteetön, kun hän on töissä.

Uutisessa on, että kahden työsuhdetta ei jatketa ja kahden työsuhdetta mietitään. Monessa yrityksessä tuo olisi jo irtisanomisen paikka. Terveydenhuollon ammattilaisena toimisenkin edellytykset tulisi tutkia tarkkaan. Joissain ammateissa ei olisi enää mahdollisuutta jatkaa.

Jos terveydenhuollon ammattilainen käyttää työsuhde-etuna lääkekaappia tai nyt tässä jutussa tehtyä ilokaasua, on se tulittavissa varastamiseksi.

Ei ravintolassa tarjoilijakaan voi juoda alkoholijuomia työaikana ja käyttää ravintolan juomia työsuhde-etuna. Kyllä hänet irtisanottaisiin.

En näe mitään syytä, miksi näiden kätilöiden pitäisi saada jäädä työhönsä, koska he ovat vaarantaneet potilasturvallisuuden, vaikka ei nyt tehty selvitys sitä suoraan sanokaa.

Potilasturvallisuuden voi vaarantaa, myös muutenkin kuin suoranaisella vaarantamisella. Se, että menee hoitamaan potilasta päihtyneenä ja vielä ehkä yksin tai pahemmassa tapauksessa vuorossa on ollut ehkä nämä kaikki 4 kätilöä samaan aikaan.

Mitä, jos jotain olisi sattunut????

Ihan uskomatonta toimintaa ja vielä todella pöyristyttävää tältä ammattikunnalta.

http://www.hs.fi/kaupunki/a1459736845471?jako=e97e028d4882feb899396d946c2fc001&ref=tf_iHShuutoboksi-kaikkisivut&utm_campaign=tf-hs&utm_source=huuto.net&utm_medium=tf-desktop&utm_content=kaikkisivut

Jossain laulussa on seuraavat sanat ”Näin pääsimme jouluun”

Minä voisin laittaa, ”Näin pääsimme helmikuuhun”

Olen kauan ollut erittäin turhautunut ja minulla on ollut tunne, että minun ylitse kävellään ja minua ei kuunnella. Joten nyt on aika aloittaa purkamaan tätä sisäistä tunnetta siten, että oma stressitaso laskee ja en ole valmiiksi vihainen, kun tiedän, että joku on tulossa meille.

Oma henkinen hyvinvointi ei voi olla uhattuna ja oma jaksaminen ei voi olla sitä, että yrittää väkisin pitää asioista kiinni, joista ei pidä.

En tämän paremmin osaa muotoilla asiaa, mutta näin se vaan menee.

Eilen oli erittäin valaisevaa, kun istuin rakkaan sisaren luona kahvilla ja lapset katselivat televisiota ihan hiljaa ja korvat punaisena, kun totesin sisarelleni nyt vi**** kun pientä murmelia, jonka käpy on jäässä, samassa lauseessa tuli myös, kyllä nyt kyrsii todella huolella.

Se, mikä tämän tuntemuksen oli saanut aikaan on, että minun avustajani ei ole koskaan paikalla, kun tarvitsen apua.

Minä olen ottanut mukaan, että hän auttaisi minua.

Minä en tiedä mitä muut haluavat avustajalta, mutta minä haluan, että hän auttaa minua.

Olen monelta taholta saanut neuvon, että minun täytyy nyt vaan saada tämä asia toimimaan ja vielä mahdollisimman pian, koska stressi on saatava pienemmäksi, jo oman hyvinvoinnin parantamiseksi.

Nyt tulee se kaikkein vaikein asia, kuinka onnistun tässä, kun et halua loukata, mutta asia ei vaan toimi.

Olenko todella näin saamaton vai jotenkin heikko?

Itse en koe olevani heikko, mutta minulle on opetettu, että toista ei tarvitse nolata julkisella paikalla, joten ei ole fiksua alkaa huutamaan kenellekään kaupassa.

Uudenvuoden raketit on nyt ammuttu ja uusia lupauksia on kenties annettu.

Minä en taida luvata mitään erikoista, ei tule ainakaan pettymystä kenellekään. Sen voin luvata, tyyliäni en muuta. Olen ollut ja tulen olemaan joillekin varmasti piikki siinä takapuolessa.

Ainoa asia, jonka voisin luvata, yritän löytää uuden mielenkiintoisen harrastuksen ja liikkua vieläkin enemmän, kun viime vuonna.

Miten lupausten kanssa sinulla usein käy, pystytkö pitämään lupauksen? Minä pyrin pitämään sen viimeiseen asti. Joskus on täytynyt todeta, että en pysty pitämään. Onneksi tätä ei tapahdu usein.

Kenties parempi olisi tehdä lupausten sijaan tavoite aikataulu.

Minulla se voisi olla liikkua enemmän ja saada sitä kautta uutta jaksamista elämään.

Olen ollut todella väsynyt, turhautunut ja pettynyt erilaisiin asioihin. Nyt olen pyrkinyt poistamaan energiaa syöviä tekijöitä.

Olenkin melkein unohtanut asioita, mutta voisihan tämänkin ihanuuden kertoa.

Näin joulunaikaan on paljon paketteja liikenteessä ja paikallinen pikkukauppa hoitaa postin, matkahuollon ja kaupan palveluja. Alko toistaiseksi puuttuu.

Olen tässä blogissa kertonut paikallisesta piirinmestaruus ja sienimetsäseikkailusta, täytyy minun kertoa, myös joulunajan kauppareissukin. Minä olin kyllä postinpalveluja vailla.

No, jonottaessani postipakettiani, olin noutamassa pakettiani.

Kauppapalvelujen kassa oli siinä lähellä ja koska postipalveluiden jono oli pitkä jäi siinä aikaa myös seurata näiden päihteiden väärinkäyttäjien kauppareissua.

Heidän jonotus oli todella levotonta ja erittäin nykivää toimintaa ja rahaa säästääkseen he olivat keksineet todella kuningasidean. Nimittäin liimata tuotteisiin niitä punaisia lappuja, jolla tuotteesta saa alennusta, kun päiväys on lähellä. Kassanhoitaja sitten huomasi tämän, joten hän ei myynyt heille tammikuussa päiväyksellä olevaa tuotetta alennuksella.

Rahat eivät sitten riittänyt kaikkiin tuotteisiin.

Epäselvyyttä tuntui olevan myös kuka maksaa mitäkin ja yksi näistä asiakkaista lähtikin heti kaupasta pihalle, kun oli maksanut, ei kerännyt ostoksia. Perässä tulija maksoi omansa ja pakkasi kaikki ostokset.

Heillä oli mukana kaupassa pieni villakoiran näköinen koira, jolla oli vaaleanpunaiset pystykorvat, muuten koira oli valkoinen, jäin miettimään, että mitä koiran korville on tapahtunut, joo myönnän en uskaltanut mennä katsomaan lähempää ja en uskaltanut kysyä. Kyllä se oli sen verran levotonta kaupassa käyntiä, että minua pelotti.

Onneksi postin jonossa takanani seisoi sellainen keski-ikäinen ihan kiltin näköinen mies, joka näytti sen verran fiksulta, että olisi ehkä puuttunut peliin, jos keski-ikäisen hentoisen näköisen naisen päälle olisi tultu. Toisaalta katsoin paremmaksi olla ihan rauhassa ja ärsyttämättä yhtään ja olla lainausmerkeissä näkemättä yhtään mitään heidän toimintaa ja kommentoimatta asiaa, vaikka jälkeenpäin kyllä kerroin muutamalle ystävälle, kuinka levotonta oli postin palvelupisteen jonossa, vaikka kylläkin kauppapalveluiden osastolla.

Mitä tuohon punaisten lappujen liimaamiseen priimaan ja vielä myyntiaikaa reilusti oleville tuotteiden päälle tulee, mielestäni tälläinen toiminta on petoksen yritys tai voi siihen joku muukin sana löytyä. Mielestäni tälläisetkin kuuluisi ilmoittaa poliisille.

Mitä minulle jäi tai tulee jäämään mieleen vuodesta 2015?

Ainakin se, että erilaiset keskustelupalstat ovat täynnä ihmisten vihaa ja pahaa oloa, pelkoa, raivoa ja iloa ehkä.

Suomi on mielestäni alkanut näyttää jakautuneen kahtia, on hyvä osaisia ja huono osaisia.

Entä mitä minun elämäni??

Yhtä ja helppoa vastausta ei ole olemassa. Paljon on tapahtunut ja paljon olisi voinut tai saanut jäädä tapahtumatta.

Yksi asia on varma, elämäni kroonisen kivun kanssa jatkuu ja sen loppumiselle ei ole päivämäärää. Viimeksi muutamaa päivää ennen jouluaattoa olin viimeksi tapaamassa taas erikoislääkäriä.

Minä olen entistä enemmän väsyneempi, eli väsymys ei ole päässyt helpottamaan, henkisesti olen ehkä enemmän kuin koskaan kovilla. En muista, koska viimeksi olen tuntenut itseni näin uupuneeksi ja väsyneeksi. Ilo on ehkä muuttanut tai muuttamassa pois kodistani.

Minun pitäisi olla vähemmän väsynyt tai ainakin aktiivisempi, mutta en koe asian olevan näin.

Jos jotain pitäisi kertoa elämäni muutoksista, voisin kertoa sen, että henkilökohtaisen avustajan pitäisi ymmärtääkseni helpottaa arkisia asioita, kuten kauppa-asioinnissa ja kodin hoidossa. Lisäksi vapaa-ajan harrastuksissa.

Henkilökohtainen avustaja tuli elämääni tänä vuonna kesäkuussa ja minulla on käynyt jo aika montaa viheltäjää. Muutama todella mukava henkilö on käynyt ja itse olisin halunnut heidät pitää, mutta koska tämä tulee ostopalvelusopimuksella, on tämän palvelun tuottajallakin siihen jotain sanomista. Toivotaan, että löytäisin vielä sellaisen mukava ja työhönsä motivoitunen henkilön.

Kun näitä erilaisia henkilökohtaisia avustajia on ollut, minusta on joskus tuntunut siltä, että asia on toisin päin. Heiltä tulee viimehetken peruutuksia. Minä en aina voi muuttaa suunnitelmaa ja pysty joustamaan ja ei ole aina kivaa huomata, että asia ei onnistukkaan.

Lisäksi on tapahtunut, että avustajani tulee meille, mutta kertoo, että tekee asian, jos jaksaa tai viitsii. Suoritaa asian aivan toisella tavalla mitä olen pyytänyt ja ei kuuntele ohjeita. En aina ole tarkka, miten joku asia tehdään, mutta jos pyydän pilkkomaan porkkanan, niin en tarkoittanut, että haluan porkkanaraastetta. Näin kärjistäen.

Ota sitten rennosti asioita ja älä stressaannu.

Toinen lähtemättömän vaikutuksen tehnyt asia on, että minut ja minun kaksoisolento ollaan sekoitettu keskenään tai paremminkin minusta tehtiin kaksoisolentoni äiti. Siitä riitti sitten iloa minulle ja kaksoisolennolle, että ei sitten voinut paremmin vilkaista, jos ja kun täytyi tutkia kummankin Facebook profiili niin tarkkaan.

Uskomattominta oli se, että tämä kyseinen henkilö ei osannut lopettaa pyynnöistäni huolimatta ja vaati minua pyytämään anteeksi toisen tekemisiä.  Sitä en tule koskaan tekemään ja en tehnyt. Minä en vastaa toisen tekemisistä se on varma juttu. Olen aina ollut sellainen, että minä vastaan omista tekemisistäni ja sanoistani.

Mahtuu myös iloisiakin asioita tänäkin vuonna, kuten yhdet rippijuhlat, risteilyllä hyvässä seurassa, maakuntamatkailua myös hyvässä seurassa, löydöt kirpputoreilta (näistä on oma blogi), toisen sisareni muutto vihdoinkin toteutui, tapasin pitkästä aikaa nopeasti opiskeluaikaisen ystävä (vaihdoimme yhteystiedot toistemme kanssa) ja uusiin ihmisiin tutustuminen (vertaistuki). Paljon varmasti jäi mainitsematta ja jotkut asiat ovat vielä pahasti kesken, ettei niitä voi ja halua vielä kertoa. Uskon, että niistä varmasti tulen kertomaan, kun asian taas menevät eteenpäin ja voidaan kertoa. Etukäteen hehkuttaminen ei aina ole hyväksi.

En olisi koskaan uskonut, että avaudun ihan omassa blogissani suomen tulleiden turvapaikan hakijoiden asioista.

Nyt teen sen ja yritän kirjoittaa mahdollisimman kiihkottomasti ja ajatuksenani on rauha ja sopu.

En ymmärrä tätä jatkuvaa uutisointia, kuinka turvapaikanhakija on sitten tehnyt sitä ja tätä. On se sitten hyvässä, taikka pahassa. En myöskään sitä, että jokaiseen asiaan sekoitetaan nämä turvapaikanhakijat. Alkaa tulla korvista ja silmistä ulos nämä uutiset, lisäksi olen huomannut tuntevani ahdistusta. Eli lika on liikaa.

Ei minua ahdista, että heitä on täällä, vaan se kuinka he kohtelevat kantaväestöä ja kuinka kantaväestö kohtelee heitä.

Itse annan heidän olla rauhassa, mutta antaako he minun olla rauhassa. Ei välttämättä.

Sen vuoksi minun on ollut vaikeuksia luottaa ei kantasuomalaiseen, vaikka en haluaisi tuoda kovia kantoja ja omia ennakkoluuloja esiin, on minulla ennakkoluuloja ja pelkoa todella paljon.

Haluan vain saada kulkea kadulla siten, ettei minun tarvitse pelätä.

Suomen oikeuslaitos, kun voi auttaa vasta sitten, kun rikos on tapahtunut ja aina tekijä ei saa mielestäni sellaista rangaistusta, jonka olisi ansainnut.

Olemme saaneet lukea, ettei turvapaikanhakijan karkotus ei ole varmaa. Vaikka turvapaikanhakija tai oleskeluluvan saanut todetaan syylliseksi vakavaan rikokseen suomessa ja tuomio on vankeustuomio.

Ymmärrän, että halutaan turvaan ja sitä lähdetään silloin, kun on mahdollista lähteä turvaan. Tullessaan turvaan on myös opeteltava uuden maan kulttuuri, lainsäädäntö ja muut asiat. Eli otettava hiukan selvää, minkälaiseen maahan tullaan.

En minäkään voi mennä Saudi-Arabiassa minimekko ja koskenkorvapullo heiluen kadulla. Tai voin tietenkin, mutta taitaisi minulle tulla siitä hiukan ongelmia maan poliisin ja muiden viranomaisten kanssa.

Suomen hallitus on herännyt näihin ongelmiin, mutta ei mielestäni tarpeeksi nopeasti. Nyt esitetään sellaisia ratkaisuja, jotka ovat ristiriidassa suomen perustuslain ja perustuslain muuttaminen tällä hallituskaudella ei taida onnistua, se vaatii hiukan enemmän. Lisäksi luottamusta vie, eri misterien suoranainen valehtelu, kantojen muuttuminen (takinkääntö) ja hatusta otetut luvut.

Facebookissa on keskusteluryhmiä, niin julkisia, kuin suljettuja. Koskaan en ole nähnyt näin suurta määrää vihakirjoituksia. Oikein kilpaillaan siitä, kuka parhaimman provosoivan kirjoituksen kirjoittaa.

Aloituksissa on nähty jo melkein kaikkea.

Epämääräinen joukko kaupan kulmalla vaihtuu kommentoinnin aikana jo seksuaalisen väkivallan yritykseksi. Viranomaiselle ei tietääkseni tehty ilmoitusta.

Suomalaisen kansanhuvin eli baaritappelussakin on jo mukana vähintään muutama mahdollinen turvapaikanhakija ja uhri on sairaalassa. Nyt etsitään osallistujia. Näistä raportoidaan Facebookissa.

Kumpikin kertomani tapaus on mitä todennäköisesti uutisankkoja.

En hyväksy sitä, että kantaväestöstä mennään polttopulloilla tai teräaseilla turvapaikanhakijoiden majoituspaikkaan riehumaan.

Sinne menijää vielä ylistetään aivan, kun he olisivat oikein suuriakin sankareita.

Eivät sinne menijät mielestäni ole mitään sankareita, vaan suoraan sanottuna sirkuspellejä.

Näiden sivustojen ylläpitäjät eivät taida ymmärtää sitä, että kuvakaappauksen ottaminen on todella helppoa. Ei tarvitse olla kirjoituksen, kun muutama sekunti tuolla, niin sen saa jo. Sen levittämiseen en ota kantaa. Kerran julkisuudessa, aina julkisuudessa halusit tai et.

Voi luoja, sanon minä. Onko ihmisiltä mennyt järki???????

Haluaisin nähdä myös sen tilanteen, kun Facebook ryhmän ylläpito ja aloituksen tekijä joutuisivat todella vastuuseen näistä kirjoituksistansa.

Nyt tuli julkisuuteen sitten Heinolassa koululaisten vanhemmille lähetetty Wilma -järjestelmässä ollut viesti.

Odotan tämän tiimoilta ylilyöntejä.

Itse olen alusta asti kannattanut toisenlaista menettelytapaa. Se ei tainnut saada maailmalta kannatusta. Oma kantani on ja olisi ollut Oxfordin yliopiston professorin Sir Paul Collier malli.

Helsingin sanomat 6.6.2015 http://www.hs.fi/ulkomaat/a1433480590053

Auttaa pitää, mutta miksi autettavan täytyy matkustaa kauas kotoaan, eikö olisi parempi auttaa lähelle?

Nykyistä suomalaista menoa internetissä.

Kirjoitettan facebookiin aloitus,  jossa kerrotaan, että ollaan  jouduttu väkivallankohteeksi baari-illan aikana, asia tietenkin herättää keskustelua ja asiaan kirjoitetaan sekä kriittisä ja erittäin tunteita herättäviä kommentteja.

Se, että kirjoitetaan on ihan hyvä, mutta tässä on yhden ihmisen näkökulma tapahtumista, ei ole tekijän näkökulmaa lainkaan.

Lisäksi tässä aloituksessa on, että kirjoitan kaverin puolesta, näitä on nyt nähty jo varmasti sata erilaista versiota.

Jos ja kun jotain tapahtuu, anna viranomaiselle asioiden selvittely.

Viranomaisen työskentelyn häritseminen on kielletty ja koskaan ei kannata kommentodia keskeneräisiä asioita julkisesti, varsinkaan jos siitä mahdollisesti mennään käräjille.

Nyt tämä kaveri on antanut uhrin avustuksella tekijöille aseen itseään vastaan, kun ja jos päästään oikeuteen, voi tekijä vedota siihen, että asiaa  on jo käsitelty julkisesti sosiaalisessa mediassa ja siellä olevat kirjoitukset ovat olleet omia aiheuttamaan ahdistusta. Oikeus voi sitten katsoa, että tämä rikos ja sen tuoman ahdistuksen yhteen sovittamisessa, voidaan katsoa, että tekijä saakin livemmän tuomion.

Toinen teoreettinen vaihtoehto on, että uhri on saanut vakavat vammat, mutta sosiaalisessa mediassa lukee, että ei siinä tullut, kun muutama mustelma. Totuus uhrilla todetaan lievä tai vaikea aivovamma, miten nyt todistetaan, että tämä on tullut juuri tästä pahoinpitelystä? Taas tuli annettua tekijälle ase, millä saadaan vahingot näyttäämään pienemmiltä.

Nyt on kulunut alle kaksi vuorokautta aikaa Pariisin tapahtumista.

Kaikenlaisia kirjoituksia on ollut lehdistössä, internetin keskustelupalstoilla ja varmasti kahvipöydissä.

Suomessa hallitus ja muut edustajat ovat vakuuttaneet huolestuneille kansalaisille, että ei ole syytä panikkiin.

Tietenkin riski vastaavanlaiseen toimintaan on olemassa, mutta kyllä euroopan alueella on aikaisemminkin ollut pommi-iskuja ja muita järjettömiä väkivallan tekoja.

Se, että tuomitsee itse teon on ihan järkevä juttu. Se, että kirjoitat erittäin kriittisen kirjoituksenkin on oikein, mutta se että lietsot vihaa internetin keskustelupalstoilla ei ole oikein. Jos joku erehtyy olemaan sinun kanssa eri mieltä on tämä toinen sinun mielestä ansainnut olla sinun likasanko.

Mieti hiukan pidemmälle asiaa.

Kirjoitat melkein rasistisen kirjoituksen internettiin.  Se jää elämään ja elää omaa elämää, olet ehkä jo hiukan muuttanut mielipidettä, tämä teksti on jäännyt internetiin ja sen löytää joku sinulle erittäin rakas ja tärkeä ihminen.  Miten luulet hänen uskaltavan kertovan sinulle, että on tekemisissa juuri kirjoituksen kohteen kaltaisen henkilön kanssa? Mahdollisesti tulisesti rakasktunut? Haluatko tietää, vai meneenkö ovi kiinni ja ei ikinä missään tekemissä hänen kanssa? Eikö sellainen elämä ole aika rankkaa?

En tietenkään voi olla ajatusten lukija, mutta minä ainakin voisin kuvitella sen ahdistuksen ja tunteen, kun miettii uskaltaako tai haluaako kertoa, että on ihastunut tai rakastunut eri uskontokunnan tai kultuurin edustajaan.

Katsoin sitten tämän ohjelman 3.10.2015 kun se esitettiin uusintana http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/24/inhimillinen-tekija-perheenaidit-huumekoukussa

Ylen sivuilla kyseinen ohjelma esitellään seuraavasti:

”Millaista on menettää elämänhallintansa huumeriippuvuuden takia? Kaksi perheenäitiä kertoo, miten he jäivät koukkuun huumeisiin. Miten riippuvuus syntyy ja miten siitä pääsee irti?

Menetysten ketju

Viitisentoista vuotta sitten Sari Lehtonen soitti itse sosiaalityöntekijälle ja sanoi, ettei hänen kolmella lapsellaan ole enää turvallista asua kotona. Amfetamiini oli ottanut Sarin valtaansa.

Kaksi vanhinta lasta lähtivät asumaan isovanhempien luo, kuopus tuttuun tukiperheeseen. Lapset olivat menetysten ketjussa viimeinen lenkki. Oli mennyt jo omaisuus, terveys, ystävät, asunto. Vapauskin oli vaakalaudalla petossyytteiden takia. Velkoja oli korviin asti.

Miten tähän pisteeseen oli tultu?

”Päihteidenkäyttöni alkoi jo 12-vuotiaana. Opin hakemaan alkoholista lohtua ja iloa. Hauskanpitovaihde jäi päälle aina 36-vuotiaaksi asti ja normaali elämä ei rakentunut siinä sivussa. Alkoholi vaihtui amfetamiiniin silloisen mieheni kautta. Hän oli tutustunut aineeseen vankilatuomionsa aikana”, Sari kertoo.

”Amfetamiini oli ratkaisu moniin ongelmiin. Se pisti väsyneeseen kolmen lapsen yksinhuoltajaan vauhtia. Jaksoi siivota, jaksoi huonosti nukkuvien lasten kanssa. Ei myöskään tarvinnut nolostella enää kilisevien pullojen kanssa kaupassa eikä henki haissut vanhalta viinalta.”

Käytöstä tuli jokapäiväistä

Lopulta amfetamiinin käytöstä tuli jokapäiväistä. Sarin olo oli sietämätön ilman huumetta.

”Vaikka kuinka päätin, että nyt tämä saa riittää, niin kaksi metriä käveltyäni pyörsin päätökseni ja otin sittenkin taas annoksen. Lopulta en pystynyt tekemään mitään, en edes kävelemään vessaan, ilman ainetta. Amfetamiinin avulla sain oloni edes jotenkin siedettäväksi.”

Särkylääkkeestä kaikki alkoi

Sanna Kallio on sairastanut migreeniä lapsesta asti. Kaikkia lääkkeitä oli jo kokeiltu, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Lopulta päätettiin kokeilla Panacodia.

”Sairaanhoitajana tiesin, että Panacodissa on vaaransa, koska sen sisältämä kodeiini muuttuu maksassa morfiininkaltaiseksi aineeksi. Otin sitä kuitenkin, koska halusin päästä särystä eroon. Sain lääkkeestä leijailevan, euforisen olon”, Sanna kertoo.

”Jos olen itselleni rehellinen, näen, että huumeriippuvuuteni lähti tuosta särkylääkkeestä liikkeelle, koska sen tuomaa euforista oloa lähdin metsästämään lisää. Varsinainen syöksykierre alkoi kuitenkin siinä vaiheessa, kun olin osastolla migreenin takia ja minulle laitettiin morfiinijohdannaista piikkinä.”

Ampullin jämät talteen

Ammattinsa takia Sannalla oli lääkkeitä jatkuvasti saatavilla työpaikalla. Kirurgisella osastolla työskennellessään hän alkoi kerätä ampullien jämiä talteen sen sijaan, että olisi laittanut ne viemäriin ja alkoi piikittää niitä itseensä kotona.

Meni vain pari viikkoa, niin Sannan oli piikitettävä itseään työpäivänkin aikana, salaa vessassa tai apuhuoneessa.

”Määräsin potilailla morfiinia, vaikka he eivät sitä sillä hetkellä tarvinneetkaan ja käytin aineen itseeni. En tullut ajatelleeksi, että entä jos potilas tulisi oman työvuoroni jälkeen kivuliaaksi, mutta hoitajat eivät suostuisi antamaan hänelle kipulääkettä, koska paperien mukaan potilas oli juuri saanut lääkettä. Minun työvuorollani potilaat sattuivat olemaan varsin kipeitä. Aloin myös tehtailla itse reseptejä.”

Työpaikalla huomattiin vähitellen lääkkeiden hupeneminen. Sanna alkoi myös käytökseltään olla sekava. Erinäisten vaiheiden kautta Sanna joutui jättämään kaikkiaan kolme työpaikkaa. Lopulta Valvira vei hoitajan oikeudet.

Kenestä tahansa päihderiippuvainen

Miten on selitettävissä, että ihminen, jolla on paljon menetettävää kuten perhe ja työ, riskeeraa kaiken huumeiden takia?

Päihdelääkäri ja päihdelääketiedettä Turun yliopistossa opettava Antti Mikkonen selittää riippuvuuden syntyä. ”Periaatteessa kuka tahansa voi joutua riippuvaiseksi päihteistä. Yhtenä edellytyksenä ovat ympäristötekijät eli tarjoutuuko päihteidenkäyttöön helposti mahdollisuuksia.”

Antin mukaan riippuvuuden syntymekanismeja on kahdenlaisia. Molemmat perustuvat palkintoon, jonka ihminen kokee saavansa aineen käytöstä.

”Jos lähtökohtana on normaali olo, mutta aine tuo vielä paremman ja kivemman olon, se jo itsessään vakuuttaa ihmisen, että tämä on hyvä juttu ja tätä kannattaa toistaa.”

”Toisaalta ihmisellä voi olla monista eri syistä kärsivä olo ja jos päihde auttaa tekemään olosta siedettävämmän, sekin on palkinto, joka kannustaa uuteen käyttökertaan. Kun käyttökertoja tulee lisää, ihmisen aivot rakentuvat lopulta ajattelemaan, että tätä pitää ehdottomasti toistaa. Kun vielä käyttö jatkuu, aivot pitävät aineen käyttämisen jatkamista elintärkeänä.”

Riippuvuus vie oman tahdon

”Jos joku ajattelee, että päihteidenkäyttö on riippuvaisella oma valinta, niin näin asia ei ole. Riippuvaisuus vie oman tahdon, koska päihteet vääristävät käyttäjän aivojen motivaatiojärjestelmää”, Antti Mikkonen selvittää.

Antin mukaan riiippuvaisena olemista voisi verrata tilanteeseen, jossa edessämme pieni taapero kaatuisi ja satuttaisi itsensä. Aivomme on rakennettu niin, että me automaattisesti ryntäisimme auttamaan itkevää lasta. Meidän pitäisi torjua erittäin vahva yllyke, jos yrittäisimme olla vain tekemättä mitään lapsen eteen.

”Päihderiippuvaisen pitää torjua näin iso yllyke olla ottamatta ainetta. Se on lähes mahdotonta torjua, koska tämän päälle tulevat vielä ne opitut ajatusmallit, että näin on pakko toimia.”

Yksilöllistä vaihtelua

Miksi sitten jotkut saavat esimerkiksi vahvasta särkylääkkeestä leijailevan hyvän olon kuten Sannalle kävi ja joillekin se ei vaikuta lainkaan?

”Siinä on varmasti yksilöllistä vaihtelua ja voi olla yleistä addiktiopotentiaalia joissakin ihmisissä. Tiedetään, että esimerkiksi aivojen reseptorit ovat joillakin ihmisillä herkempiä tietyn aineen ärsykkeelle ja antavat moninkertaisen palkinnon verrattuna johonkin toiseen ihmiseen.”

Motiivi raittiuteen

Sari ja Sanna ovat molemmat olleet jo pitkään raittiina. Miten he onnistuivat selättämään riippuvaisuutensa?

Sari kertoo, että aluksi hänen motiivinaan oli hakeutua hoitoon vain siitä raadollisesta syystä, että hän tarvitsi katon päänsä päälle. Sitten motiivi raittiuteen saattoi muuttua jatkuvasti.

”Yhtenä päivänä ei ollut rahaa hankkia huumeita ja siksi oli oltava ilman. Seuraavaksi aloin odottaa tulevia oikeudenkäyntejä liittyen petoksiini ja ajattelin, että tuomiota lieventää, jos pystyn ojentamaan käräjillä hoitotodistuksen.”

”Selvisin ilman vankilatuomiota ja silloin aloin ajatella, että raittius taitaa kannattaa. Päätin hoitaa vielä seuraavankin asian kuntoon eli hankkia asunnon. Sitten aloin selvittää velkataakkaani. Monesti motiivina oli saada lapset takaisin ja se kannusti pysymään raittiina.”

Lapset takaisin

Sari sai lastensa huostaanottopäätökset purettua ja yksi kerrallaan lapset muuttivat takaisin hänen luokseen.

Sannan mies pakotti tämän hoitoon ja ajoi Sannan Minnesota-hoitopaikkaan. Siellä vieroitetaan myös lääkeaineista riippuvaisia. Vaikka kummallakaan ei alussa ollut vahvaa sisäistä motivaatiota hoitoon, silti he onnistuivat raitistumaan.

”Jos ihminen pakotetaan vieroitukseen, hänen päänsä selviää, ja vaikka hän aineiden vaikutuksen alaisena vielä oli sitä mieltä, että ei halua hoitoon, hän saattaakin ajatella toisin, kun on saanut aineet pois kehostaan. Mutta jos siinäkään vaiheessa ei omaa motivaatiota löydy, ennuste on huonompi. On myös niin, että mitä enemmän ihmisellä on ollut elämässään päihteetöntä vaihetta ja on mihin palata, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on raitistua”, Antti sanoo.

Kun riippuvuudesta pyritään eroon, puretaan hoidossa aineen käyttäminen osiin ja analysoidaan niitä.

”Siinä voi olla parikymmentäkin eri vaihetta, joiden kohdalla voi toimia toisia ja oivaltaa jotain, eikä mennä viettien vietävänä. Analysoimme, mikä on se palkinto, jonka käyttäjä kustakin vaiheesta saa ja miten sitä kohtaa voitaisiin auttaa. Mutta vieroittuminen on vain ensimmäinen vaihe ja varsinainen työ alkaa sitten, kun pitää olla raittiina viikko, kuukausi, kymmenen vuotta. Vanhat ongelmat ja itseltä kielletyt ongelmat odottavat vieroituksen jälkeen käsittelyä.”

Uusi elämä

Enää Sanna ei enää pelkää retkahtamista. Elämä on niin hyvää. Hän on saanut sairaanhoitajan työn Minnesota-hoitopaikasta ja kokee työssään pystyvänsä auttamaan kohtalotovereitaan.

Sari kouluttautui raitistumisensa jälkeen päihdetyöntekijäksi ja kouluttaa nyt velkavankeudessa elävien tukihenkilöitä Takuu-Säätiössä. Iloa elämään tuo se, että Sarin lapsista kaksi vanhinta on jo löytänyt paikkansa elämässä ja kuopuksenkin pärjäämiseen hän uskoo. Lasten tukeminen omille jaloilleen on ollut tärkeintä Sarin elämässä.”

Tämän ohjelman katsomisen jälkeen alkoi pelottaa todella paljon.

Minulle kovaan kipuun oli määrätty Panacod nimistä kipulääkettä ja käytin sitä maksimi määrän, melkein heti alusta. Ja silti oli tunne, että tämä ei riitä.

Kukaan lääkäri ei koskaan kyseenalaistanut sitä minulla, ei edes silloin, kun kerroin erikoissairaanhoidon yksikössä, että mennään maksimimäärässä.

Nyt tulee toinen asia, joka laittoi todella paljon miettimään tätä on vieroitus.

Minun käskettiin lopettaa panacod lääkkeen käyttö heti samantien ja kerralla. Perusteluna käytettiin sitä, että ei sovi toisen lääkkeen kanssa.

Mielestäni tämä vieroitus ei mennyt oikein, tämän myönsi minulle myös kipupolin erikoislääkärikin. Hän totesi, että olen ollut onnekas.

Saman asian kertoi minulle täysin tuntematon henkilö, kun keskustelin hänen kanssa lääkäriaseman odotustilassa edellisenä päivänä.

Nyt ymmärrän kuinka onnekas olin.

Minulla on nykyään kaikkiin paikkoihin laitettu, että Panacod niminen lääke on kielletty sen haittavaikutusten vuoksi.

Ymmärsin, että jotkut asiat johtuivat kyseisen lääkkeen käytöstä, jota ei lääkärit huomanneet, vaikka kerroin heille, näistä ongelmista aina, kun kävin heidän vastaanotolla.

Nämä oireet katosivat, kun lopetin Panacod lääkkeen käytön.

Minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kaikki jotka käyttää työpaikan lääkekaappia työsuhde-etuna tai muuten päihdyttäviä lääkkeitä väärin ja toimivat terveydenhuollossa täytyisi ilmoittaa Valviralle, jo heidän oman ja potilaiden turvallisuuden vuoksi.